Search
Suomi
Ericssonin pääjohtaja Carl-Henric Svanberg: Talouskasvu nousuun televiestintäinvestoinnein  
Lehdistötiedote

Ericssonin (NASDAQ: ERIC) pääjohtaja Carl-Henric Svanberg totesi Barcelonan Mobile World Congress -messuilla, että vuosi 2008 oli langattoman laajakaistan vakiinnuttamisen vuosi ja että nyt investoimalla telealan infrastruktuuriin voidaan talouskasvu saada jälleen nousuun.

 

”Ericssonin asema oli vakaa vuonna 2008, liikevaihtomme kasvoi 11 % edellisvuodesta ja rahoitusasemamme oli vahva. Odotamme vuodesta 2009 samansuuntaista, mutta kuten vuoden vaihteen raportissamme todetaan, on vaikeaa ennustaa, missä määrin nykytilanne vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen ja operaattorien toimintaan. Viime vuonna verkkoliiketoiminnassamme ei näkynyt juuri mitään vaikutuksia, mutta ei pidä tuudittautua ajatukseen, että tilanne jatkuu muuttumattomana vuonna 2009”, Svanberg toteaa.

 

Yhdessä YK:n pääsihteerin neuvonantajan Jeffrey Sachsin sekä Zain-konsernin pääjohtajan, tohtori Saad Hamad Al-Barrakin kanssa esiintynyt Svanberg jatkoi edelleen: ”Televiestinnällä on ratkaiseva rooli kestävän ja menestyvän yhteisön kehittymisessä. Matkapuhelimet ovat muuttaneet perustavalla tavalla ihmisten elämää kaikkialla maailmassa. Matkapuhelinteollisuudella on nyt edessään uusi merkittävä investointiaalto, jonka myötä edulliset langattomat laajakaistapalvelut saadaan kaikkien ulottuville.”

 

”Kehittyvillä markkinoilla tietotekniikka ja televiestintä voivat toimia sekä talouden että kestävän kehityksen veturina”, totesi Svanberg. Kehitys on kuitenkin vain osa kokonaiskuvaa. Svanberg korostaa tietoliikenneteollisuuden roolia myös nykyisessä talouskriisissä.

 

”Sijoittamalla langattomiin laajakaistaverkkoihin voidaan nopeuttaa globaalin talouden nousua taantumasta. Yhdysvaltain edustajainhuoneen mukaan tällaisilla investoinneilla on välitön vaikutus bruttokansantuotteeseen: jokainen laajakaistaan sijoitettu dollari näkyy kansantaloudessa moninkertaisena tuottona. Tänä päivänä langaton viestintä on yhtä olennainen osa kansallista infrastruktuuria kuin vesi, liikenne tai sähkö.”

 

Svanbergin mukaan siirtyminen IP-pohjaisiin verkkoihin merkitsee uusia mahdollisuuksia ja haasteita: ”Kuluttajat ovat entistä vaativampia ja haluavat käyttöönsä kaikki palvelut päätelaitteesta ja paikasta riippumattomasti. Tämä luonnollisesti asettaa kovat vaatimukset operaattorien verkoille.”

 

Tiedotustilaisuudessa Ericssonin Networks-yksikön johtaja Johan Wibergh totesi: ”Operaattorit tuovat markkinoille uusia palveluita ja pyrkivät samalla optimoimaan kustannusrakennettaan ottamalla käyttöön IP-tekniikkaa ja muuttamalla liiketoimintatapojaan ja verkkojaan. Teknologiajohtajana ja muutosjohtamisen osaajana Ericsson erottuu joukosta ja on operaattoreille vahva kumppani siirtymävaiheessa.”

 

Svanberg totesi lopuksi: ”Nykyisestä maailmantalouden tilanteesta huolimatta toimialamme ja sen kysyntää ohjaavat tekijät ovat terveellä pohjalla, operaattorit ovat yleisesti ottaen hyvässä kunnossa ja verkot ovat kohtuullisesti kuormitettuja. Taloudellisesti epävakaan vuoden 2009 edetessä keskitymme yhtiön johtamisessa lisäarvon luomiseen. Markkinoiden nykytilanne tarjoaa mahdollisuuksia vahvistaa asemaamme, ja olen vakuuttunut siitä, että kykenemme tarttumaan näihin mahdollisuuksiin.”

Toimittajille:
Ericssonin multimediatiedotteet on saatavilla uutishuoneesta osoitteesta:
www.ericsson.com/broadcast_room 

 

Ericsson on maailman johtava televiestinnän järjestelmien ja palveluiden toimittaja. Toisen ja kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen markkinajohtajana Ericsson tuottaa viestintäratkaisuja ja verkonhallintapalveluita operaattoreille, joiden verkot palvelevat yhteensä yli 250 miljoonaa käyttäjää. Yrityksen tuotevalikoima kattaa langattomien ja kiinteiden verkkojen järjestelmät ja sovellukset sekä laajakaista- ja multimediaratkaisut operaattoreille, yrityksille ja palveluiden kehittäjille. Sony Ericsson -yhteisyritys tuottaa kuluttajille monipuolisia mobiililaitteita yksilölliseen viestintään.

 

Ericssonin toteuttaa visiotaan ”viestivästä maailmasta” tarjoamalla tulevaisuuden viestintäratkaisuja ja teknologiaa, jotka tukevat kestävää kehitystä. Ericssonin palveluksessa on yli 70 000 työntekijää 175 maassa, ja vuonna 2008 konsernin liikevaihto oli 27 miljardia Yhdysvaltain dollaria (209 miljardia Ruotsin kruunua). Vuonna 1876 perustetun yrityksen pääkonttori on Tukholmassa Ruotsissa ja se on listattu Tukholman OMX Nordic -pörssissä ja NASDAQ-pörssissä.

 

Lisätietoja: www.ericsson.com tai www.ericsson.mobi.

LISÄTIETOJA

Ericsson Media Relations
Phone: +46 8 719 69 92
E-mail: press.relations@ericsson.com